Tapahtumayhteistyö Taistelu-suurtuotannossa

 
Taistelu_Krcher_2_702x220

Kärcher mukana ohjaaja Kari Heiskasen Taistelu-spektaakkelissa

Ohjaaja Kari Heiskasen suurtuotanto TAISTELU on yksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 päähankkeista. Elo-syyskuun vaihteessa esitetty suurteos kertoo eloonjäämistaistelusta ja haastaa pohtimaan ihmiskunnan tulevaisuutta niin yksilöinä kuin sosiaalisina olentoina.

Visuaalisten ja musiikillisten efektien kuvittama tarina yhdistää ennennäkemättömällä tavalla teatterin, tanssin,kamppailun ja musiikin elementtejä huikeassa stadion-mittakaavassa.

Taistelun tapahtumat kulminoituvat öisellä huoltoasemalla - ympäristössä, jossa erilaiset ihmiset kohtaavat ohimenevän hetken. Ympäröivien olosuhteiden muuttuessa odottamattomalla tavalla tarinan ydinhenkilö, Winston, tempautuu mukaan dramaattiseen tapahtumasarjaan, joka muuttaa hänen suhdettaan maailmaan ja itseensä.

Taistelun perspektiivi vaihtuu yksittäisestä esiintyjästä suuriin joukkokohtauksiin ja kamppailuihin. Spektaakkelimainen efektimaailma perustuu veden ja tulen elementteihin, joiden toteutuksessa hyödynnetään mm. Saaristomeren Meripuolustusalueen kalustoa. Myös Kärcher Oy:llä oli ilo ja kunnia toimittaa rekvisiittaa näytökseen.

Ohjaajan visiossa Kärcherin painepesurit saavat  konkreettisen ja näyttävän roolin: Taistelukohtauksessa ne muuttuvat näyttelijöiden käsissä aseiksi ja kamppailun välineiksi.

Lisätietoja Taistelusta löytyy sivustoilta:
www.taistelu.fi ja www.turku2011.fi/taistelu
Taistelu_Krcher_1_180x108
 
7_193x142